Hyihyi...taas on kulunut aivan liian pitkään. Tosi paljon on tapahtunut. Kasvimaa kukoistaa ja kukat ja kaikkea yritetään pikkuhiljaa viedä remontoinnin saralla eteenpäin. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Emma on edelleen viihtyny päiväkoti Bamsessa. Hoitajat on ihania ja Emma oppii ja ymmärtää päivä päivältä enemmän ruotsia. Tuossa ihan muutaman sadan metrin päässä on myös löytynyt ihana perhe, jossa on lapsia ja ai että ku voi pyöräillä hakee kavereita leikkimään! Sekös ihanaa.
Mutta jos nyt puutarhojen ja muiden juttujen ohella kertois ihan suurimmat uutiset ensimmäiseksi.
Mentiin naimisiin tossa eilen.
Ilmoitinkin tärkeille ihimisille asian tekstiviestillä etukäteen (tosi paljon etukäteen ;))...eilen tossa puolenpäivän aikaan. Kolmelta oli siis toimitus Kokkolan maistraatissa. Ja siis itsekin sain tietää vasta eilen kello 10.30, et naimisiin päästään. Viikko sit, ennen juhannusta siis, haettiin kuulutukset (tai siis mikä tutkinta se on). Ja Pietarsaaren maistraatissa käy siis vihkijä noin kerta viikkoon. Perjantaina tällä viikolla olis ollu Pietarsaaressa vihkijä, mutta kun äitini, isoäitini ja tätini olivat täällä pohjanmaalla käymässä nyt alkuviikosta, niin kyselin Kokkolasta aikoja maanantaille. Ennen juhannusta soitin ja Kokkolasta kerrottiin, että he eivät osaa varmaksi sanoa, että voiko vihkijä vihkiä, kun tulee lomalta maanantaina. Sopisiko, jos he soittaisivat maanantaina klo10 ja varmistaisivat asian.
Eli siis puhelin soi tuossa 10.20 ja sieltä kerrottiin, että vihkijällä ei ole pukua mukana, haittaako se meitä...no Ei. :D Joten siis klo 11 lähin Pietarsaaresta hakemaan sitä todistusta, samalla kävin kukkakaupassa ja napattiin Emma päiväkodista kyytiin (Emma kuuli siis puoliltapäivin, että mennään "häihin"). Tultiin kotiin, laitoin ruokaa lapsille ja rupesin puol yhen aikaan miettimään, että pitäskö sitä suihkua ja vaatetusta sitten miettiä. Kahelta piti siis lähteä jo Kokkolaan ajamaan. Mut siis kaikki meni just niinku pitiki. Ei ressiä, ei vaikeuksia...just niinku häiden pitäs mennä. Sehän on mun ja mun miehen juhla...naurua, hymyä ja onnea ilman ressejä ja muuta.
Mä olen onnellinen. <3